Arkkitehti, 7. luku – Pääministeri – 13.8.2018

Köysi

Kuuntele 7. luku:

Hänen päänsä oli jonkinlaisen pussin sisällä, joten oli vaikea hengittää. Se oli ehkä laukku, joka haisi vanhalle maidolle. Hän oli yrittänyt heiluttaa päätään, mutta pussi ei ollut lähtenyt pois.

Pussin alareuna oli auki, joten hän näki lähinnä paljaan hikisen ison mahansa. Hänet oli sidottu alasti puiseen tuoliin. Hän ei tuntenut enää ranteitaan, jotka oli teipattu tiukasti yhteen. Hän oli menettänyt täysin ajantajunsa eikä hän tiennyt missä oli.

Olen vitullisessa kusessa. Mitä minä olen mennyt tekemään? Voi hyvä Jumala auta minut pois tästä kaikesta paskasta.

Pääministeri yritti hengittää rauhallisesti, jottei panikoituisi. Pää pitäisi pitää nyt todella kylmänä. Se oli mahdotonta.

Hän tiesi kyllä sen, miksi hän oli täällä. Hän tiesi, mistä pian tultaisiin keskustelemaan. Ja hän tiesi, että hän oli helvetin heikolla jäällä. Hän oli kokenut neuvottelija, mutta hän ei ollut tottunut neuvottelemaan alasti tuoliin sidottuna. Eikä ihmisten kanssa, jotka olivat valmiita tappamaan.

Hän oli kussut alleen aikaisemmin ja vanhan kusen tuoksu liiteli välillä sieraimiin.

Metallinen ovi kolahti ja hän kuuli huoneeseen astuvien askeleiden ääniä. Kaiusta pystyi päättelemään, että hän oli jossain isossa tilassa. Hän huomasi tärisevänsä pelosta.

Minä kuolen. Minä saatana kuolen pian. Isä meidän, joka olet…

Pussi repäistiin hänen päästään.

Korkealla huoneen katossa olevat loisteputket häikäisivät hänen näkönsä ja hän parahti säikähdyksestä. Kun hänen silmänsä tottuivat valoon, hän näki edessään kaksi keski-ikäistä miestä.

Hän katsoi molempia vuorotellen hädissään.

Toinen hiukset olivat täysin harmaat ja toinen oli päälaelta kalju. Molemmilla oli kalliinoloinen puku päällä. Kalliimpi, mitä hän oli tottunut pääministerinä pitämään.

Pääministeri oli aika hyvä lukemaan ihmisiä. Siten hän oli saanut menestystä elämässään. Hänellä oli monen miljoonan arvoinen yritys ja hän oli puolueen puheenjohtajana saavuttanut vaalivoiton.

Harmaapäinen mies oli selvästi kaksikon johtaja, jolla oli psykopaatin terävä ja kylmä katse. Pitkillä ja kapeilla kasvoilla oli hullu virne, joka kai oli hänen vastineensa hymylle. Kaljupäisempi selvästi katsoi pomoaan odottavasti. Kaljupäisellä oli sotilaan ryhti ja terävät liikkeet.

”Tapaamme vihdoin ihan näin kasvotusten. Meillä on ihanan romanttinen ympäristökin”, harmaahiuksinen mies sanoi englanniksi vahvalla amerikkalaisella aksentilla. Pääministeri oli kuullut tuon äänen aikaisemmin puhelimessa. Hän ei unohtaisi miehen ääntä koskaan.

Hän huomasi olevansa suuressa varastohallissa. Hänen niskansa oli jumissa, joten hän ei pystynyt kääntämään päätään kunnolla. Varastohyllyt olivat ainakin viisi metriä korkeita ja niiden teräksiset rakenteet oli maalattu oranssiksi.

Pääministeri yritti puhua, mutta sanat jäivät vaimeiksi. Englannin kieli oli ollut aina vaikeaa hänelle, mutta nyt se oli vaikeaa hieman eri tavalla. Hänen suunsa oli kuiva ja kurkkuun sattui.

Kaljupäinen mies avasi punaisen Smurffi-limonadipullon ja heitti korkin taakseen. Sitten hän työnsi pääministerin päätä taaksepäin ja alkoi kaataa suuhun limsaa.

Mies kaatoi juomaa pääministerin suuhun paljon nopeammin, mitä kukaan olisi voinut niellä. Limonadia valui ensin hänen alastomalle vatsalleen ja kasvoilleen. Pian hän pärskähti, kun juomaan meni väärään kurkkuun.

Se huvitti miehiä.

”Älkää satuttako minua enempää…” pääministeri sai sanottua itkun, väsymyksen, kivun ja paineen keskeltä.

”Ystävä, rakas, emme me halua sinua satuttaa”, harmaapäinen mies puhui ystävällisesti. ”Me olemme sinun puolellasi.”

”Me olemme täällä auttamassa sinua parhaamme mukaan”, toinen miehistä jatkoi.

”Päästäkää min…”

”Me emme koskaan satuta ketään, paitsi niitä ketkä eivät noudata tekemiämme sopimuksia”, harmaapään ääni oli nyt paljon tiukempi.

Pääministeri painoi leukansa rintaansa vasten ja sulki silmänsä.

Tappaisivat saatana, niin tämä loppuisi, hän ajatteli.

Kaljupää työnsi pullon pääministerin suuhun ja kaatoi lisää Smurffi-limsaa hänen suuhunsa. Mansikkainen esanssinmaku tuntui jotenkin aivoissa asti. Se helpotti kuitenkin janoon.

”Minä olen tehnyt kaiken, mikä on vallassani…”

”Sinä voit puhua paskaa tyhjäpäisille äänestäjillesi, mutta et meille!” kaljupää huusi.

”Sinulla on vain yksi vaihtoehto ulos tästä elävänä”, sanoi harmaa mies hymyillen. ”Ja me autamme sinua valitsemaan sen.”

Pääministeri alkoi nyyhkyttää.

”Kultapieni, sinä et yritä tarpeeksi. Olet pääministeri enää muutaman kuukauden ajan ja sen jälkeen et voi enää toimia pikku apurinamme”, harmaapäinen silitti pääministerin päätä ja halasi sitä. ”Sinulla on 28 päivää aikaa antaa meille, mitä me haluamme.”

”Minä en pysty siihen!”

”Mussukkani, me saamme tahtomme läpi aina”, harmaapäinen aloitti hempeästi. ”Ja saamme sen, VITTU, läpi sinun kanssasi tai ilman sinua!” ääni muuttui huudoksi.

Pääministeri puristi silmänsä kiinni. Suusta pääsi itkuinen parahdus. Hän tärisi.

”Voit kuolla lähitulevaisuudessa ja köyhänä epäonnistuneena pääministerinä TAI voit elää pitkään ja vauraasti ja olla ehkä presidentti vuonna 2024”, kaljupää sanoi. ”Tämä on win-win -tilanne ja sinä olet tässä isoin voittaja.”

”Aivan. Presidentit saa pillua enemmän kuin koripallotähdet”, harmaapää sanoi.

”Euroopassa ei pelata koripalloa”, kaljupää huomautti. ”Ne pelaa jalkapalloa, jossa pallo on pyöreä ja sitä ei saa ottaa käteen.”

”Ei ihme, että täällä menee kaikki päin helvettiä ja me joudumme niistämään teidän nenänne ja pyyhkimään perseenne!” harmaa pukumies huusi taas. ”Uskotko kultapieni, että haluaisin olla kotonani pienellä maatilallani Houstonissa enkä täällä Euroopan pohjoisimmassa persereiässä. Täällä haisee kurjuus, paska ja sosialismi joka paikassa.”

Kaljupäisempi mies joi itse lopun punaisesta Smurffi-juomasta. Ilmeestä päätellen hän ei pitänyt mausta. Hän katsoi pullon etikettiä hetken epäuskoisesti ja heitti sitten tyhjän pullon pois. Tyhjä pullo kolisi hetken hyllyjen välissä.

”Kaksikymmentäkahdeksan päivää”, harmaapää sanoi ja tökkäsi pääministeriä otsaan.

***

Esmeralda vaihtoi haalarin päälleen. Hän juuri pessyt sen. Hänellä oli alkamassa juuri kymmenen tunnin mittainen työpäivä. Hän teki kolmipäiväistä työviikkoa, mutta pidempiä päiviä. Niin hänellä oli aikaa olla enemmän lastenlastensa kanssa.

Esmeralda oli muuttanut Suomeen kuusi vuotta sitten, heti kun kuuli, että hänen tyttärensä Maria odottaa lasta. Muuttaminen Suomeen oli aluksi järkytys. Maa oli kylmä, pimeä ja ihmiset hiljaisia ja töykeitä.

Siivoamalla hän sai perheelle lisätuloja, vaikka se ei ollut oikeastaan tarpeen. Esmen tytär Maria tienasi lääkärinä ihan mukavasti. Esmeralda oli tehnyt töitä 12-vuotiaasta asti, joten hän ei osannut olla jouten.

Maria oli ostanut Esmelle suomenkielen opiskeluun tarkoitetun kieliohjelman, sillä hän halusi oppia puhumaan lastenlapsilleenkin vähän suomea. Suomen kieli oli vain niin kamalan vaikeaa, että ennemmin hän halusi kuunnella Spotifysta reipasta musiikkia, joka auttoi jaksamaan töissäkin paremmin.

Hän laittoi nappikuulokkeet korviinsa ja painoi play-nappulaa. Enrico Inglesiaksen Greatest Hits alkoi pauhaamaan.

Tänään hänen piti ajaa ison varastohallin käytäviä puhtaaksi lattianpesukoneella. Se oli helppoa, eikä rasittanut hänen jalkojaan tai selkäänsä.

Kun Greatest Hits vol 2 loppui ja musiikki lakkasi, hän kuuli taas lattianpesukoneen hurinan. Hän pysäytti laitteen laittaakseen Vol 3:n soimaan.

Sitten hän kuuli rääkäisyn. Se oli itkuinen ja hätääntynyt, mutta aggressiivinen.

Esmen sydän hakkasi. Hän lähti kuitenkin katsomaan, mistä rääkäisyt ja nyyhkintä kuuluu.

Kahden hyllyvälin päästä, hän löysi alastoman miehen. Joka tuijotti häntä itkuisilla silmillään. Mies sanoi jotain suomeksi.

”En puhu suomea”, oli niitä harvoja suomenkielisiä lauseita, joita Esme osasi. Harmi, ettei hän ollut kuunnellut enemmän Marian ostamaa kieliohjelmaa.

Mies toisti asiansa, mutta aggressiivisemmin.

Esmeralda oli melko varma, että oli nähnyt miehen joskus televisiossa – ehkä ihan lähiaikoina.

Mies alkoi huutaa lujempaa.

Esmen piti siirtyä viereiselle käytävälle, jotta pystyi soittamaan esihenkilölleen Romeolle. Puhelu oli lyhyt. Sen aikana Romeo korosti useaan kertaan, että poliisille ei saa soittaa. Mies piti päästää vapaaksi.

Kun Esmeralda sanoi, että mies on alaston ja itkee. Romeo pyysi hommaamaan jotkut vaatteet ja auttaa mies taksille. Esmeralda saisi pitää loppuviikon vapaata ja loppuviikolle merkattaisiin täydet ylityöt.

Pääministeri oi kauhuissaan, kun hän huomasi, että kielimuurin takana elävä haalarinainen lähti pois ja jätti hänet sidottuna tuoliin. Hän alkoi taas itkeä.

Nainen tuli ehkä noin vartin päästä takaisin, mutta hänellä oli paljon tyylikkäämmät vaatteet ja hän oli meikannut. Nainen kantoi haalareita ja vesipulloa kädessään. Hän laski ne pääministerin eteen lattialle ja sanoi vahvasti murtaen: ”Ole hyvä.”

Sitten nainen otti käsilaukustaan jotain, jolla hän leikkasi pääministerin kädet vapaaksi. Nainen selvästi pelkäsi pääministeriä ja yritti pitää etäisyyttä.

Kesti hetken ennen kuin hän sai kätensä taas tottelemaan. Hän yritti nousta, mutta huomasi, että myös jalat oli teipattu tuoliin. Nainen antoi pääministerille kynsisakset ja sanoi taas ”Ole hyvä.”

Kun pääministeri sai suustaan sanan ”kiitos”, nainen ei ollut enää sitä kuulemassa.

Esmeralda oli muodokas nainen, mutta muodokas eri kohdilta kuin keskivartalolihava pääministeri. Ja 20 senttimetriä lyhyempi. Haalari puristi pääministeriä etenkin hartioista, mahan kohdalta ja munista. Hän sai sen kuitenkin päälleen. Muotiasiat eivät nyt kiinnostaneet, sillä hän oli taas vapaa.

Tai tavallaan vapaa. Samalla tavalla kuin koira on vapaana pihassa kettinki kaulassaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s