Arkkitehti, 8. luku – Aino – 21.8.2018

Arkkitehti - Aino

Kuuntele 8. luku:

Antero oli tilannut Hugo Wollterin luottokortilla työpaikalle kuntopyörän, juoksumaton, soutulaitteen ja crosstrainerin. Yhdestä tyhjästä osastosta kannettiin pöydät toiseen ja siitä tehtiin kuntosali. Cro-Magnonit auttoivat mielellään Anteroa kantamaan huonekaluja ja kasaamaan kuntolaitteita.

Antero oletti, että hänen tiimikaverinsa eivät tulisi montaakaan tuntia viettämään heidän epävirallisella kuntosalillaan.

Hugo oli varoittanut, että jos työntekijöitä tulee lisää, kuntosali pitää siirtää. Hän sanoi kyllä aikovansa käyttää salia, jos sellainen kerran tehtiin.

Toisiin kerroksiin oli ilmestynyt jo ihmisiä. Kukaan ei kertonut, mitä muut tekivät, mutta he olivat tunnistekorteistaan päätellen saman organisaation, eli Suojelupoliisin Hybridikeskuksen, alaisia. Oli varmaankin normaalia, että Suojelupoliisissa kaikki eivät tienneet, mitä toiset tekivät.

Antero oli juossut 45 minuuttia juoksumatolla. Hän kävi suihkussa toisessa kerroksessa missä oli ainoat sosiaalitilat. Muissa kerroksissa oli vain tavallisia vessoja. Antero aikoi ehdottaa myöhemmin, että yksi heidän kerroksensa vessoista muutettaisiin suihkukopiksi. Viime aikoina Anteron ehdotukset olivat menneet läpi sellaisenaan. Esimerkiksi, hän sai haluamansa työsuhdeauton, Toyota C-HR Hybridin, vain vihjaisemalla siitä Hugolle. Auton avaimet olivat kolmen päivän päästä Anteron työpöydällä.

Toisen kerroksen sosiaalitiloja käytti nykyään muutkin, joten Antero oli alkanut laittamaan pukukopin, jota käytti ainoastaan suihkussa käynnin aikana, lukkoon. Muuten hän piti omia kamojaan aina työhuoneessaan.

Kun Antero tuli pois suihkusta, pukukopissa oli mustissa yhtenäisissä Adidaksen verkkareissa kolme lihaksikasta miestä. He katsoivat Anteroa tiiviisti, kun hän kuivasi itseään. Jostain kumman syystä toisten osastojen työntekijät käyttäytyivät kumman salamyhkäisesti. He eivät edes tervehtineet.

Antero esitti tarkoituksella välinpitämätöntä. Hän yritti olla kiinnittämättä miehiin mitään huomiota. Hän oli kuitenkin kiinnittänyt huomionsa miesten siilipäisiin hiuksiin, tiukkaan katseeseen ja jotenkin yhteiseen olemukseen. Yksi miehistä oli tummaihoinen. Kaikki kolme olivat lihaksikkaita.

Eniten häiritsi jotenkin selittämättömällä tavalla uhmakas olemus Anteroa kohtaan. Anteroa ei pelottanut, mutta hän ei kuitenkaan halunnut provosoida miehiä lisää. Miesten olemuksesta uhkui valmius väkivaltaan ja hartialihasten koosta päätellen nyrkkeilysäkkiäkin miehet olivat jonkun verran hakanneet.

Kun Antero sai työvaatteensa, eli shortsit ja t-paidan ja sandaalit puettua, hän joutui kulkemaan miesten ohitse. Intensiivinen tuijotus ei ollut lakannut.

”Päivää”, Antero sanoi ystävällisesti kulkiessaan ohi. Kukaan miehistä ei reagoinut mitenkään. Vaistomaisesti Antero vaihtoi kieltä ja sanoi uudestaan: ”Hello.”

Se sai kaksi miehistä nyökkäämään lähes huomaamattomasti.

Antero sulki huoneensa oven, niin kuin aina silloin, kun meinasi tehdä kunnolla töitä. Kun hän istui nahkaiseen työtuoliinsa, näyttölukitus poistui automaattisesti ja mustaan konsoliruutuun tuli teksti: Hei, Aion!

”Hei, Aino!” Antero vastasi puhumalla tietokoneelleen.

Aion, oliko kuntosali urheilullinen?” ilmestyi tietokoneen ruudulle.

”Aino, olet ihan paska small-talkissa”, Antero antoi palautetta.

Aion, voin olla vain niin hyvä, kuin sinä olet minut ohjelmoinut.

”Aino, oliko tuo pilkkaa?”

Aion, kyllä se oli.

”Aino, Osaat vittuilla, mutta et osaa small-talkia.”

Aion, minäkin olen suomalainen.”

Antero nauroi ja ruudulle ilmestyi naurava hymiö.

Aino oli Anteron kehittämän ohjelmiston nimi. Nimi oli luonnollisesti muunnelma Hugon Anterolle antamasta aliaksesta, Aionista.

Keskusteluohjelma ei ollut keskeisin osa Ainoa, mutta Antero oli pitkään suunnitellut keskustelevaa tietokoneohjelmaa, joka oppisi muiden keskusteluita seuraamalla. Samalla idealla oli isot ohjelmistotalot tehneet omat keskustelubottinsa, mutta Suomen kielen osaaminen niillä oli huonoa. Antero oli käyttänyt valmiita kielenkäsittelykirjastoja, mutta ohjelmoinut kielen oppimisen osuuden uudestaan.

Persoonallisuuden ohjelmoiminen tekoälyyn ei ollut helppoa. Koska Ainon puhemoduuli oli opetettu suomenkielisillä keskusteluilla, Ainon persoona oli ikään kuin suomalaisten ihmisten keskiarvo.

Koska Anterolla on apunaan valtava laskentateho, Aino oli oppinut kohtalaisen hyväksi Suomen kielessä parissa kuukaudessa.

Nopeampaa kommunikointi Anteron ja Ainon välillä oli kuitenkin perinteisesti näppäimistön avulla. Kukaan muu ei osannut käyttää Ainoa. Itseasiassa kukaan muu ei varsinaisesti tiennyt Ainon olemassaolosta. Hugoa kiinnosti vain tulokset, ei se miten ne oltiin saatu aikaiseksi.

Aino oli jo nyt mullistanut koko yksikön toiminnan, sillä se pystyi suoltamaan erilaisia raportteja internetissä tapahtuvista ilmiöistä. Ne eivät olleet Anteron mielestä kovinkaan mielenkiintoisia, joten hän antoi aina datan Cro-Magnoneille, jotka sitten innoissaan tekivät siitä raportteja Hugolle.

Hugo taas välitti kaiken tiedon aina eteenpäin, taholle, jota Antero ei tiennyt.

Anteroa itseään kiinnosti kokeilla, miten hyvin hän saisi kokonaisen konesalin voiman kehittämänsä tekoälyn tueksi. Miten hyvä siitä voisi tulla?

Antero oli aiemmin tehnyt shakkia ja pokeria pelaavia tekoälyohjelmia tai laskut automaattisesti tarkastavia ja maksavia koneoppivia ohjelmia, mutta aina aikaisemmin oli jonkinlaiseksi hidasteeksi muodostunut laskentateho. Nyt hänellä oli sitä enemmän kuin koskaan.

Johan Widgren oli ollut ihan oikeasti hyödyllinen, sillä hän oli jaksanut asentaa palvelimille Anteron haluamat ohjelmat ja aina kun Antero halusi jotain muutoksia asetuksiin Johan oli lähes 24 tuntia vuorokaudessa valmis tekemään niitä. Johan oli motivoitunut apuri, sillä hän tiesi tekevänsä viimein jotain tärkeää.

Se mitä Kimmo Laukkanen ja Gordon Bellford tekivät, oli lähinnä Hugolle tarkoitetun datan käsittelyä ja muokkaamista sellaiseen muotoon, mikä kelpasi Hugo Wollterille ja ihmisille, joille hän raportoi. Viime aikoina Antero ei ollut edes lukenut heidän tekemiään raportteja. Hän kyllä auttoi mielellään aina, kun Cro-Magnonit pyysivät apua. Heille oli muodostunut ihan oikea tiimihenki jopa.

Nyt Antero halusi selvittää, mitä uudet henkilöt, joita oli ainakin neljännessä kerroksessa, tekivät. Antero, joka oli verkossa nimellä Aion, pääsi helposti katsomaan rakennuksen sisäverkosta, minkä nimisiä ihmisiä istui milläkin työpisteellä ja vaikka, mitä heidän tietokoneidensa ruuduilla oli milläkin hetkellä.

Antero Meretniemeä jännitti, kun hän tiesi vakoilevansa oman organisaationsa kollegoita. Hän tiesi, ettei voisi jäädä kiinni, sillä hän osasi piilottaa jälkensä verkossa hyvin taidokkaasti.

Kolmannessa kerroksessa työskenteli 21 ihmistä. He kuuluivat samaan organisaatioon. Käyttäjätunnuksista päätellen ainakin puolet olivat ulkomaalaisia.

Antero komensi Ainon seuraamaan 21:n tietokoneen toimintaa ja tekemään löydetystä datasta neuroverkolla analyysin. Aino oli jo hyvä kaivamaan raakadataa verkosta, mutta analyysiä Antero koodasi seuraavan yön ajan. Analyysi perustui erilaisten verkkotransaktioiden luokitteluun ja ketjuttamiseen.

Aino oli projekti, joka ei koskaan tulisi valmiiksi. Antero tiesi, että hän voisi laajentaa analyysiä ja tehdä siitä vieläkin paremman, mutta sille olisi oma aikansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s