Arkkitehti, 9. luku – Kesäranta – 29.8.2019

kesaranta

Kuuntele 9. luku:

”Missä vitussa on minun housuni?!” kuului huuto viereisestä huoneesta.

Ripeitä askelia.

”Miksi sinä idiootti piilotat minun vaatteitani? Piilota omiasi tyhmä nainen!”

”Anteeksi, vein ne pesuun”, naisen hento ääni värisi.

”Etkö tajunnut, että ne olivat vielä käytössä?”

”Anteeksi”, naisen ääni oli jo itkuinen. ”Tässä on uudet.”

Ovi kolahti auki ja pääministeri kompuroi sisään laittaen vielä housuja jalkaansa. Antero katsoi pääministeriä hämillään. Hän ei ollut varautunut siihen, että saisi tutustua ministerin arkiseen puoleen ihan näin syvällisesti ja nopeasti.

Pääministeri piti paitaansa leuan alla, jotta sai vyön kiinni. Paljas kalpea maha puristui isoksi makkaraksi kiristyvän vyön päälle. Antero mietti, oliko kyseessä epäeroottisin hänen koskaan omin silmin todistama näky. Ainakaan hän ei unohtaisi sitä ihan heti.

”Nykyään ei saa kunnon henkilökuntaa, vaikka palkkaa oman äitinsä”, pääministeri sanoi ja istui Anteron viereen.

”Oletko palkannut äitisi palvelijaksi?” Antero kysyi ja katui kysymystään jo ennen kuin ehti lopettaa lauseen. Häntä alkoi säälittää entistä enemmän naisen puolesta.

”Kyllä – tai en. En maksa hänelle palkkaa, sillä hän saa kuitenkin eläkettä.”

Antero mietti sanoisiko jotain siitä, että pääministerin ensimmäisiä toimia virkakaudellaan oli leikata eläkkeitä.

Pääministeri painoi pöydälle katetun kalliin näköisen termoskannun korkkia saadakseen kuppiinsa kahvia. Hän lisäsi kolme sokerin palaa ja laittoi vielä yhden suuhunsa.

”Sinusta, Antero, olen kuullut pelkkää hyvää. Hugo on puhunut sinusta paljon ja olen pitänyt kuulemastani. Kohdellaanhan sinua hyvin siellä poliisiyksikössä?”

”Oikein hyvin, en voisi kuvitella parempaa.”

”Minä tarvitsen sinua, Antero”, pääministeri laittoi käden Anteron polvelle hieman liian tuttavallisesti. ”Meistä tulee vielä hyvät ystävät.”

Anteron tunteet olivat erittäin ristiriitaiset. Jos pääministeri kohtelisi ystäviään samoin kuin äitiään, Antero ei kaipaisi juuri nyt uutta ystävää.

”Miten voin auttaa sinua?” Antero yritti siirtää jalkaansa, mutta pääministeri piti sinnikkäästi kättä hänen polvellaan.

”Voit auttaa minua monella tapaa, ystävä hyvä!”

Antero toivoi päässään, ettei pääministeri tarkoittanut mitään homoeroottista.

”Ja minä voin auttaa sinua, Antero”, pääministeri jatkoi. ”Harrastatko kalastamista?”

”En”, Antero vastasi nopeasti ja päätti, että hävittää kaikki kolme virveliään heti kun saa tilaisuuden.

”Kalastaminen rentouttaa, saan kaikki parhaat ajatukseni kalastusveneelläni.”

Antero oli hiljaa, sillä hän ei tiennyt mitä sanoa.

Pääministeri muutti salamannopeasti puheen aihetta: ”Meidän pitää löytää venäläisten trollitehdas ja todisteita siitä, miten he vaikuttavat Suomen ja Euroopan vaaleihin. Haluan, että trollitehtaat räjäytetään – PUUUMMM!!!” ministeri matki suullaan räjähdystä, niin että sylki lensi, ja hänen kätensä piirsi ilmaan jonkinlaisen räjähdyseleen.

”Olemme vihapuheyksikössä tutkineet internet-liikennettä tarkasti ja kehittäneet sitä varten oman tekoälyn, mutta emme ole löytäneet ainoakaan merkkiä venäläisistä trolleista.”

”Mutta, niitä on pakko olla. Pakko!”

”Mutta kun niitä ei vain ole. Mikään ei viittaa niiden olemassaoloon, ellei lasketa muutamia roskalehtien otsikoita”, Antero yritti selittää rauhallisesti.

”Minä tarvitsen niitä!” pääministeri sanoi tiukasti.

”Jotta voit räjäyttää ne – pum?” Anteron räjähdys ei ollut yhtä näyttävä ja se sisälsi vähemmän sylkeä.

”Juuri niin. Meidän pitää löytää ne ja tuhota. Juuri siksi poliisin vihapuheyksikkö on perustettu. Tiedätkö, paljon siihen menee rahaa? Tai paljonko siihen käytetään Euroopan tasolla?”

”Edelleenkään niitä trolleja ei ole…”

”Älä vittu toista tuota! Älä sano sitä enää koskaan!”

Huutaminen sai pääministerin hengästymään. Hän yritti rauhoittua ja jatkoi: ”Voitko jotenkin luoda sellaisen trollitehtaan, jotta voimme löytää sen ja tuhota? Voisitko? Tai oikeastaan minä en pyydä vaan sinun on pakko tehdä se.” Pääministeri katsoi hyvin vakavalla ilmeellä ulos ikkunasta.

Hilaisuus oli vaivaannuttavaa. Antero ei tykännyt pääministerin sävystä: sinun on pakko tehdä se. Jos kyseessä olisi jokin vähempiarvoinen kiho kuin pääministeri, Antero olisi luultavasti jo kertonut mistä ruumiinontelosta pyytäjä saisi alkaa etsiä niitä trolleja.

”Minä mietin asiaa. Otan yhteyttä, kun keksin jotain, jos sopii?”

”Kiitos, Antero. Kiitos!”

Antero huomasi, että pääministerin silmät olivat kostuneet. Antero nousi. Hän huomasi, että pääministeri jäi tuijottamaan ulos ikään kuin liikutuksen vallassa.

Antero käveli ulos ministerin asunnolta. Keskustelu oli ollut absurdi. Oli selvää, että pääministeri ei ollut täysin järkevä tai rehellinen, jos kumpaakaan. Toisaalta, hänen vimmassaan oli jotain psykopaattista. Meidän täytyy löytää trolliarmeijat… Sinun on pakko tehdä se… Sanat kaikuivat Anteron päässä.

Antero ajoi kotiinsa. Hänellä oli päässään suunnitelma, miten trolliarmeijat synnytetään ja voitetaan ennen kuin hän oli puolimatkassa kotiinsa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s