Arkkitehti, 3.luku – 8 huonetta, olohuone, 2 keittiötä ja 3 tornia – 1.6.2018

Sohva

Kuuntele 3. luku:

Suomenlinnassa on kapea salmi, josta isot ruotsinlaivat ajavat läpi. Antero Meretniemi oli juuri katsellut, miten Tallink ohitti uskomattoman tarkasti kapean kohdan. Vaikka se oli varmasti kapteeneille rutiinia, niin maallikosta tuntui oudolta, että niin iso laiva mahtui niin kapeasta salmesta.

Hän oli itse ollut juurikin samassa laivassa vielä muutama tunti sitten. Hän oli käynyt Virossa hetken mielijohteesta. Hän oli laivassa syönyt hyvin ja nukkunut vielä paremmin. Laivan pieni keinunta ja rauhallinen hurina sai Anteron nukkumaan sikeästi.

Hän oli ostanut kaksi laatikkoa vahvaa lonkeroa ja muutaman pullon väkeviä tuliaisiksi itselleen.

Antero poksautti uuden lonkeron auki. Se oli lämmin ja vaahtosi. Hän nautti auringosta ja piti pientä vaatekassiaan tyynynään. Oli vasta heinäkuun ensimmäinen päivä, mutta Suomessa oli hellelukemia kautta maan.

Hän oli tullut Suomenlinnaan kahden kaverinsa kanssa. He olivat lähteneet ilomielin mukaan, kun kuulivat, että Anterolla oli juotavaa.

Anteron kaverien nimi oli Matti Esko. Tai niin hän kutsui kollektiivisesti Mattia ja Eskoa, sillä hän ei koskaan ollut tavannut heitä erikseen. He olivat aina yhdessä.

Matti ja Esko olivat molemmat yli 50-vuotiaita ja vahvasti alkoholisoituneita. He riitelivät keskenään aina kännissä ollessaan – eli joka päivä.

Matin oikea nimi oli Muhammed ja hän näytti Bill Cosbyltä, jopa ilmeitään myöten. Hän oli tullut Somaliasta 80-luvulla ja oli sopeutunut oikein hyvin suomalaiseen elämäntapaan.

Esko näytti Irwin Goodmanilta merimieslakissaan, mutta oli humalaisempi. Hänkin tuli eksoottisesta maasta, sillä hän oli kotoisin Kuopiosta.

Nyt Matti Esko riiteli keskenään siitä, kumpi on parempi iPhone X vai Samsung Galaxy S9. Esko piti Mattia maassa ja painoi tämän naamaa nurmikkoon: ”Anna tänne sinun Applesi, niin testaan sen roisketiiviyttä kusemalla sen päälle!”

Matin vastaus vaikeni hätääntyneeksi muminaksi nurmikkoon. Antero mietti pitäisikö mennä väliin.

Onneksi Esko irrotti otteensa ystävänsä päästä.

Matti nousi istumaan ja he molemmat huohottivat.

”iPhone X:n IP67 roisketiiviys tarkoittaa, että laitteen voi upottaa makeaan veteen. Sinun kusesi ei kai ole makeaa?” Matti sai sanottua huohottaen ja he molemmat nauroivat sille, ikään kuin alle minuutti sitten he eivät olisi yrittäneet tappaa toisiaan.

Antero ei ollut käynyt työpaikallaan kolmeen viikkoon. Hän ei kertonut kenellekään lopettavansa. Hän itse tajusi lopettavansa ja se riitti. Se työpaikka oli helvetti. Jonkinlainen jäännöserä sivistyneen ihmiskunnan ahnetta saastaa.

Hän vihasi kaikkea, mikä liittyi hänen entiseen työpaikkaansa. Hän vihasi myös sitä, miten vahvoja tunteita työpaikka herätti hänessä.

Siitä huolimatta oli outoa ja jopa hieman surullista, että työpaikalta kukaan ei ollut soittanut perään.

Palkka oli kuitenkin kilahtanut tilille kuun viimeinen päivä. Siinä oli jopa lomarahoja kivana yllätyksenä. Se oli yllätys, sillä lomarahat oli leikattu säästösyistä kolmena edellisenä vuonna muilta, paitsi johtajilta.

Ehkä se firma on niin sekaisin, että he eivät ole tajunneet sitä, että pääarkkitehti on lopettanut, Antero ajatteli.

Lonkero oli lämmintä, mutta se maittoi silti. Antero tunsi olevansa humalassa. Hän heitti tyhjän tölkin nurmikolle. Matti Esko poimisi varmasti kaikki mukaansa. Sitten hän alkoi kaivamaan uutta juomaa laatikosta.

”Saako yhden?” lähempänä maannut Matti sanoi.

Antero ojensi kaivamansa tölkin Matille ja kaivoi itselleen ja myös Eskolle uuden.

”Kiitos!” kuului stereona miesten karheista ja janoisista kurkuista.

Antero kävi usein puistoissa ja hän oli tutustunut kolme vuotta sitten Matti Eskoon Kaivopuistossa, missä he olivat yleinen näky.

Matti ja Esko olivat ainoat Anteron Helsingissä asuvat kaverit, joiden kanssa hän juuri sinä päivänä halusi viettää aikaa. Hänen lapsuuden- ja opiskelijakaverinsa olivat jossain Lappeenrannan tienoilla. Samoin sukulaiset. Työkavereita hän ei todellakaan halunnut nähdä.

Tyttöystävästäkin oli tullut liian espoolainen. Antero lopetti suhteen hänen kanssaan kuultuaan, että nainen oli liittynyt Kauppakorkeakoulun Kokoomusnuoriin.

Se oli viimeinen pisara, joka teki erosta helpon.

Tunnin päästä kolmikko oli vahvemmassa humalassa ja he pelasivat tikkiä Eskon kuluneilla korteilla. Eskon elämää nähnyt huppari oli levitetty pelipöydäksi suuren tammen katveeseen.

Anteron ei tarvinnut keksiä paljoa sanottavaa, sillä Matti Eskolta tuli tasaista pulputusta vaihtelevista aiheista. Välillä puheensorina kuulosti siltä, että jompikumpi miehistä oli saanut riidan aikaiseksi itsensä kanssa.

Antero ei muistanut tikin sääntöjä, mutta Esko ja Matti opettivat ne. Peli kuulosti niin yksinkertaiselta, että Antero kuvitteli pieksevänsä tuosta vaan ikihumalaiset kaverinsa, joiden aivot kelluivat etanolissa. Hän unohti itse olevansa vähintään yhtä humalassa ja pian hän sai huomata, että voitot menivät suunnilleen puoliksi Matille ja Eskolle.

Antero oli hyvällä tuulella ja ei sen vuoksi harmistunut huonosta menestyksestään kortinpeluussa. Tai hän ei halunnut näyttää sitä.

”Lyö pataa”, kuului miesääni Anteron selän takaa.

Antero totteli ja löi pata-5:n pöytään. Muilla ei ollut pataa.

Kortti kortilta Antero pelasi takaviistosta tulevien ohjeiden mukaan ja voitti kierroksen.

Antero vilkaisi olkansa ylitse. He olivat metelöineet sen verran, että hän ei ollut huomannut, että hänen selkänsä taakse oli tullut mies. Mies oli kyykyssä, jotta näki Anteron kortit.

Miehellä oli harmaa siisti puku ja itsevarma katse.

Matti jatkoi ajatusvirtaansa ilmastonlämpenemisestä ja jakoi uudet kortit.

Antero voitti seuraavat kolme kierrosta pukumiehen opastuksella. Matin ja Eskon iloinen höpötys oli vaiennut ja heillä oli hieman tuima ilme. He mulkoilivat vierasta miestä murhanhimoisesti.

”Ehkä me olemme pelanneet tarpeeksi”, Antero sanoi, sillä hän ei halunnut Matti Eskon alkavan rähjäämään, kun tappioputki oli alkanut.

Matti ja Esko ilmaisivat nopeasti olevansa samaa mieltä.

”Saanko liittyä seuraan” harmaapukuinen mies sanoi. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan riisui puvun takkinsa ja istuutui nurmikolle.

Antero alkoi kaivamaan hänelle lonkeroa pahvilaatikosta, mutta mies kieltäytyi: ”En juo, kun olen töissä.”

”Oletko töissä täällä Suomenlinnassa?” Antero kysyi.

”En ole, mutta olen työajalla.”

”Mutta, et töissä?”

”No anna yksi lonkero”, mies päätti, että olisi helpompi liittyä porukan jatkoksi kuin inttää vastaan.

Mies oli melko pienikokoinen, mutta jotenkin jäntevä. Vaikka miehellä oli ikää ehkä noin 50 vuotta, niin hän liikkui kuitenkin ketterästi. Hiukset oli leikattu sotilastyyliin. Katse oli yhtä aikaa lämmin mutta läpitunkeva.

Mies ei kertonut paljoa itsestään. Mutta muille selvisi, että hänen nimensä oli Hugo Wollter.

Ilta jatkui pitkään.

Antero Meretniemi heräsi hikisessä helvetissä, jonka oli aikaansaanut kunnon krapula, ikkunasta suoraan hohkaava aurinko ja musta nahkasohva, jossa hän oli hikoillut.

Hänen näkönsä oli vielä sumea ja hän ei tiennyt missä oli. Ainakaan ei kotonaan. Nenässä tuntui outo kirpeä tuoksu.

Korkeassa huoneessa oli iso ikkuna yhdellä seinällä. Siinä ei ollut verhoja. Kolmella muulla seinällä oli suljettu tammiovi. Ovia ympäröi pilarit, jotka jäljittelivät roomalaista tyyliä. Valkoisissa seinissä kiersi sininen maalattu kukkaornamentti ja katossa oli paksut koristelistat. Lattia oli lakattu tumman kiiltäväksi.

Huone näytti arvokkaalta, vaikka musta nahkasohva oli sen ainoa huonekalu. Katossa oli kristallikruunu, jossa ei ollut polttimoita.

Antero ei saanut ääntä kurkustaan. Kieli oli liimaantunut kitalakeen kuin sieni.

Hän keskittyi hetken ja nousi ylös sohvalta, joka ilmaisi tyytymättömyytensä asiaan päästämällä vaikeroivia ääniä. Hänen noustessaan sohva ikään kuin yritti vielä suudella Anteron paljasta ja hikistä persettä päästäen märän moiskautuksen.

Antero oli alasti ja hänen ihonsa tuoksui sohvalta. Hän katsoi hetken mustaa sohvaa, johon hänen hikinen kehonsa oli muovannut itsensä kokoisen ja muotoisen kolon.

Jos olisin nukkunut tuossa vielä pari tuntia, niin tuo saatanan sohva olisi sulattanut minut, Antero ajatteli. Pitää saada vettä!

Ovet näyttivät kaikki samanlaisilta. Antero avasi ensimmäisen. Hämärästä huolimatta näki, että kyseessä oli joku vaatehuoneen tapainen. Siellä ei ollut mitään. Ei edes henkareita.

Hän vilkaisi ulos ikkunasta. Vastapäiset talot olivat vanhoja ja arvokkaita.

Hetken hänen krapulaisessa mielessään vilahti ajatus, että olenko minä edes Suomessa? Onneksi hän näki tutun näköisen liikennemerkin, joka salli pysäköimisen vain C-tunnuksella varustetuille autoille. Olen Helsingissä. Hyvä! Olen alasti. Huono! Olen vieläkin vähän kännissä. Ehkä ennemmin hyvä kuin huono. Hetkinen! C-parkkialue on Ullanlinnanmäki. Mitä vittua minä täällä teen?

Hän ryntäsi seuraavalle ovelle. Se oli yhdistetty WC ja pesuhuone. Hieno versio pesuhuoneesta, joka sopi hyvin talon ja alueen arvokkaaseen tyyliin. Pesuhuoneessa ei ollut kenenkään henkilökohtaisia tarvikkeita.

Hanasta tuli onneksi kylmää vettä. Antero joi sielunsa kyllyydestä. Hänelle tuli siitä hieman paha olo.

Pesuhuoneessa oleva suihkukin kiinnosti, mutta Antero ei halunnut mennä suihkuun, koska ei edes tiennyt kenen talossa oli. Hän tunsi edelleen sohvan kosketuksen ihollaan ja hajun nenässään.

Hugo Wollter oli sen miehen nimi. Tämä on sen koti, Antero ajatteli. Tunneli. Me olimme jossain tunnelissa. Olen täällä vankina! Paniikki alkoi levitä Anteron krapulaiseen mieleen.

Kolmannen oven oli oltava tie ulos. Antero avasi sen.

Se johti pitkään auringon valaisemaan käytävään, jossa oli kolme muuta samanlaista ovea sekä käytävän päässä oleva iso holvikaarellinen aukko.

Anteron vaisto sanoi, että nimenomaan käytävän päästä pääsee pois. Hän tepasteli alasti sinne päin pitäen aistinsa herkkinä. Lattialla ei ollut mattoja ja seinillä oli poissa olevien taulujen jättämiä vaaleampia kohtia. Hän huomasi vieläkin haisevansa sohvalle.

Hän tuli suureen kaksikerroksiseen saliin. Lattia oli vaaleaa marmoria ja huone oli muutenkin loistokas. Lattialla oli iso itämaiselta näyttävä matto. Heti vasemmalta lähti marmoriset kierreportaat ylös. Salin vastapäätä oli symmetrisesti toiset portaat. Sali oli valoisa, sillä suuria ikkunoita oli kaikilla seinillä ja holvatussa katossa.

Keskellä salia oli kaikesta päätellen patsas pedestaalin päällä. Se oli peitetty valkoisella kankaalla, mutta jalustan kanssa se oli yli kaksimetrinen.

Peräseinällä oli valtava mustaan puuhun kaiverrettu afrikkalaistyylinen taulu, jossa oli ihmisiä, kameleita ja muita eläimiä keitaalla juomassa vettä. Sen alla oli niin iso takka, että siinä olisi voinut polttaa ratapölkkyjä klapeina.

Yhdellä seinällä oli iso ulko-ovi. Se rauhoitti Anteroa. Vapaus. Hän lähti kulkemaan sitä kohti, mutta siinä vaiheessa, kun vapaus alkoi häämöttää, heräsi myöskin kiinnostus löytää omat vaatteet, kännykkä ja rahapussi.

Vastapäisellä seinällä olevasta holvatusta oviaukosta kuului kolahdus ja parkaisu. Ääni oli Matin. Matin sadattelu kuulosti siltä, kuin häneen olisi sattunut.

Matti on pulassa! Voi saatana! Minä tarvitsen jonkun lyömäaseen, Antero ajatteli. Vai juoksenko naapuriin ja soitan poliisit?

Sitten hän näki eteisessä valurautaisen sateenvarjotelineen. Siinä ei ollut varjoja, mutta Anteroa ei kiinnostanut sateelta suojautuminen, vaan suojautuminen Hugo Wollteria vastaan, joka oli saanut hänet ja hänen ystävänsä tänne vangiksi. Sateenvarjoteline sopi hyvin lyömäaseeksi, sillä sen jaloista sai hyvin kiinni ja se oli raskasta tekoa.

Antero lähestyi sateenvarjoteline lyöntivalmiudessa oviaukkoa, josta ääni oli kuulunut. Oviaukko johti uuteen käytävään, mutta heti oikealla oli toinen oviaukko, josta kuului kolinaa.

Antero puristi sateenvarjotelinettä ja hengähti syvään. Hän astui oviaukkoon valmiina hyökkäämään.

”Huomenta, Antero!” sanoi Esko, joka oli kaatamassa kahvia.

”Huomenta!” jatkoi Matti, joka paistoi kananmunia. ”Aiotko varastaa sateenvarjotelineeni. Se on ostettu Saksasta merimiehiltä.”

Antero ei saanut sanaakaan suustaan.

Hän katsoi vanhahtavaan, mutta tyylikkääseen keittiöön. Pinnat olivat kuluneet ja ajan patinoimat. Auringonvalo tulvi ikkunoista ja se sai keittiön näyttämään omituisen kuvaukselliselta, vaikka siellä olevat kaksi herrasmiestä eivät olleetkaan kansikuvamateriaalia.

”Kaadan sinullekin kahvia”, Esko sanoi ja kaatoi isoon kuppiin kahvia, joka oli valmiiksi katettu Anteroa varten.

Matti paistoi kananmunia ja hyräili jotain vanhaa iskelmää. Lattialla oli yksi paistinpannu nurin ja sen ympärille levinneenä kolme puolikypsäksi paistettua kananmunaa.

”Jos olisit nukkunut pidempään, olisimme joutuneet herättämään, mutta näytit niin suloiselta, kun nukuit, joten emme malttaneet”, Matti sanoi. Antero muisti taas olevansa alasti. Matin sanat puistattivat häntä.

Hän huomasi vaatteensa viikattuna oven suussa olevan tuolin selkänojalle. Tuolilla oli hänen avaimensa, rahapussinsa ja kännykkä, joka oli laitettu lataukseen. Laivareissulla ollut vaatekassi oli lattialla.

”Ehditään käydä ostamassa sinulle jotain vaatteita, ennen kuin menet töihin”, Esko sanoi.

”Kyllä. Et tosiaankaan mene ensimmäisenä päivänä töihin farkkushortseissa”, Matti jatkoi.

Antero laski varovasti sateenvarjotelineen lattialle. Mistä helvetistä nuo miehet puhuvat? En aio palata takaisin töihin, Antero ajatteli.

”Missä me olemme?” Antero kysyi.

”Minun kotonani”, Matti sanoi ja laittoi Anteron lautaselle kaksi paistettua kananmunaa. ”Valitettavasti ei ole muuta tarjottavaa, kun en odottanut vieraita. Yksikseni en useinkaan kokkaa mitään. Hei, sinä voit pitää sen sateenvarjotelineen, sillä minulla ei ole sateenvarjoa.”

”Asutko sinä tällaisessa palatsissa Ullanlinnanmäellä?” Antero kysyi.

”Tämä on minulla aivan turhan iso, mutta tämä on hyvällä paikalla. Puisto ihan vieressä. Vietän siellä puistossa paljon aikaani. Useimmiten Eskon kanssa. Käytän vain toista keittiötä ja yhtä makuuhuonetta. Säästän siivouskustannuksissa.”

Anteron aivot tuntuivat naksuttavan hetken tyhjää. Hän oli pitänyt Mattia, eli Muhammedia, sosiaalituilla elävänä juoppona. Hän olikin rikas juoppo.

”Miksi olen alasti?” Antero kysyi.

”Herra Wollter ystävällisesti tarjosi meille kyydin autollaan. Hän ajoi Suomenlinnan huoltotunnelia pitkin pois saarelta. Voitko kuvitella?” Esko sanoi.

”Herra Wollterilla on pääsy sinne tunneliin”, Matti tarkensi.

”Kun ajoimme tunnelia pitkin, heräsit etupenkillä hetkeksi. Katselit katossa viliseviä lamppuja ja koit ilmeisesti uskonnollisen herätyksen ja aloit riisua itseäsi”, Esko sanoi.

”Et reagoinut enää puheeseen siinä vaiheessa.”

”Ja sinun pitää kyllä käydä suihkussa ennen kuin menet töihin. Haiset ihan sille sohvalle”, Esko sanoi. ”Vanhan viinan hajun voi selittää, mutta tuota karmeaa katkua ei sitten millään.”

”Ei voitu laittaa sinua lattialle nukkumaan, kun sammuit, joten laitoimme sinut sille nahkasohvalle”, Matti sanoi.

”Sinä haiset vieläkin sille sohvalle”, Esko huomautti.

”Koko talo haisee”, Muhammed sanoi ja hymyili leveästi. ”Lupasin säilyttää sitä sohvaa, kun eräs leskirouva lähti Intiaan etsimään itseään. Huomasin, että se haisee ihan persereiälle, joten päätin säilyttää sitä talon kauimmaisessa huoneessa. Olet ensimmäinen, joka on käyttänyt sitä kahteenkymmeneen vuoteen. Kukaan muu ei ole uskaltanut.”

Matti Esko alkoivat nauraa äänekkäästi mahat hytkyen.

”Miksi te puhuitte töihin menemisestä? En ole palaamassa töihin!”

”Et sinä ole palaamassa, vaan sinä olet aloittamassa”, Esko sanoi.

”Olit aika kännissä siinä vaiheessa, kun Eskon kanssa huomattiin, että herra Wollter oli työhaastattelemassa sinua.”

”Muistatko, kun hän kyseli kysymyksiä kuten: Millaisessa työssä näet itsesi kolmen vuoden kuluttua? Millainen persoona olet tiimin jäsenenä? Pidätkö pöytäsi siistinä? Oletko valmis matkustelemaan ulkomaille?”

Antero muisti hämärästi. Häntä nolotti, että ilmeisesti hän oli ollut se, joka oli porukasta eniten juovuksissa.

”Nuo ovat ihan klassisia työhaastattelukysymyksiä”, Matti sanoi.

”Mutta, hei, sinä pärjäsit hyvin.”

”Paitsi, kun herra Wollter kysyi, onko perheenperustamissuunnitelmia, aloit oksentamaan.”

”Nyrkkisääntö on se, että työhaastattelussa ei kannata oksentaa – jos haluaa sen duunin”, Matti sanoi mietteliäänä.

”Minkä vitun duunin?!” Antero huusi.

”Ei me tiedetä.”

”Ei tiedetä ei.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s