No niin, Kumma Puoli on ollut seisahduksissa reilut pari vuotta, mutta toisaalta niin on ollut maailmakin. Eli vittuakos tässä pahoittelemaan. No ei, oikeasti me ollaan tosi pahoillamme. Ehkä.
Kuitenkin tämänkin parin vuoden aikana olemme kyhänneet joulukalenterin hengessä olevat tarinat kasaan, jo vuodesta 2018 lähtien. Vuosien 2018 ja 2019 tarinat ovat joulutarinaan upotettua huumoria vuoden aikana tapahtuneista jutuista, viimevuotinen taas mustan huumorin sävyttämä suomalaisen miehen jouluinen kasvutarina.

Tänä vuonna tarina on ihan ehta dekkari Agatha Christien hengessä. Joulukalenterin hengen mukaisesti, yksi kappale per päivä. Ehdit siis erinomaisesti mukaan tarinaan. Mikäpä sen mukavampaa, kuin pistää aamun työmatkalla päivän jakso soimaan. Ai mutta niin, eihän kukaan taida enää tehdä työmatkoja, kaikki vain istuvat kotona. No jos siinä kolmannen aamukahvin kohdalla sitten? Ei kukaan kuitenkaan aloita oikeasti töitä ennen viidettä kuppia.
Tarina löytyy about kaikista podcast-alustoista, mutta tässä linkki Spotifyihin.
Tarkoituksenamme olisi myös aktivoitua tulevan vuoden aikana uudelleen. Tarinoiden aihioita löytyy useampia. Ehkä saamme myös Arkkitehdin loppuun, ehkä emme.
See you on the dark side. We have cookies. ❤